Kokkolan ja Pietarsaaren edustan merialueilla toteutetaan vuosittain yhteistarkkailuja, joissa tutkitaan teollisuuden ja kalanviljelyn vaikutuksia veden laatuun ja eliöstöön. Yhtenä tutkimuskohteena on vedessä elävä kasviplankton. Pietarsaaren edustalla kasviplanktonseurantaa on vaihtelevasti toteutettu vuodesta 1984 alkaen, joskaan vanhempia tuloksia voidaan hyödyntää vain yksittäisten taksonien eli eliöryhmien tarkastelussa. Kasviplanktonia on tutkittu ajoittain myös Kokkolan merialueella. Kokkolassa tutkimukset otettiin osaksi vuosien 2022-2026 yhteistarkkailua, jotta saataisiin parempi kuva vesialueen ekologisesta tilasta.
Kasviplanktonit ovat mikroskooppisia leviä (esim. viherlevät ja piilevät) ja syanobakteereja (sinilevät). Vuonna 2025 kasviplanktonnäytteitä otettiin heinäkuun alussa ja elokuun puolivälin tienoilla Pietarsaaren merialueelta viideltä ja Kokkolan merialueella kahdeksalta eri havaintopisteeltä. Näytteistä määriteltiin lajisto, lajien tiheydet ja biomassat. Biomassalla tarkoitetaan elävien eliöiden määrää ympäristössä näytteenottohetkellä ja se ilmaistaan joko tuore- tai kuivapainona.
Vuonna 2025 kasviplanktonbiomassat olivat heinäkuun näytteissä hyvin korkeita tai erittäin korkeita Kokkolan merialueella. Suurimmalla osalla näytepisteitä esiintyi kohtalaisesti sinileviä. Piilevät, etenkin Diatoma tenuis, olivat kuitenkin vallitseva lajiryhmä näytteissä. Elokuussa kasviplanktonbiomassat vaihtelivat melko korkeasta erittäin korkeaan ja kasviplanktonryhmät jakautuivat tasaisemmin. Sinileviä havaittiin näytteissä hyvin vaihtelevasti eri pisteillä aina erittäin vähästä runsaaseen. Pietarsaaren merialueella kasviplanktonbiomassat olivat heinäkuussa korkeita tai erittäin korkeita, kun taas elokuussa ne olivat alhaisia. Myös klorofylli-a-pitoisuudet olivat heinäkuussa elokuuta korkeampia. Sinileviä esiintyi vain vähän.
Kokkolan edustan merialueella eliöryhmiä oli ajasta ja paikasta riippuen 36-55. Lajeja havaittiin kuitenkin edellisvuotta (2024) vähemmän. Biomassan perusteella runsaimpia olivat piilevät, kultalevät, tarttumalevät, sinilevät ja nielulevät. Monimuotoisuutta kuvaavan Shannon-Wienerin biodiversiteetti-indeksin keski-arvo kaikille näytteille oli 2,8 kuvastaen hyvää kasviplanktonien monimuotoisuutta.
Pietarsaaren edustan merialueella eliöryhmien määrä vaihteli 29-52 välillä. Eliöryhmät ja niiden määrät olivat tavallisia Perämeren rannikolta otetuille näytteille. Elokuun näytteissä biomassa jakautui heinäkuuta tasaisemmin eri eliöryhmien kesken. Heinäkuun näytteissä piilevät olivat vallitsevia, mutta elokuussa näytteet olivat monimuotoisempia. Itämeren tutkimuksessa ei ole käytössä rehevyyttä osoittavia kasviplanktonlajeja. Jotkin sinilevät ja silmälevät voisivat viitata runsasravinteisiin olosuhteisiin, mutta niitä ei havaittu merkittävissä määrin tai lainkaan Pietarsaaren näytteissä. Pietarsaaren kasviplanktonyhteisöt ovat vuosien 2023-2025 seurannoissa olleet biomassaltaan matalampia kuin Vaasan ja Kokkolan kaupungin edustalla. Vaasassa ja Kokkolassa on myös esiintynyt enemmän sini- ja viherleviä. Pietarsaaren 2025 näytteiden Shannon-Wiener biodiversiteetti-indeksin arvot vaihtelivat 2,2-2,7 välillä ilmaisten kohtalaista monimuotoisuutta. Kokonaisbiomassan perusteella merialueen tila oli heinäkuussa kolmella paikalla välttävä ja muuten tyydyttävä.
Lisätietoa kasviplanktontutkimuksista merialueilla:
Mykrä, M., Jutila, H., Törmänen, A. & Sundelin, A. 2026. Kokkolan edustan merialueen yhteistarkkailun tulokset 2025. Saatavissa tästä linkistä.
Mykrä, M. & Jutila, H. 2026. Pietarsaaren edustan merialueen yhteistarkkailun vuoden 2025 tulokset. Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n julkaisuja 123. Saatavissa: https://pvy.fi/julkaisut-ja-raportit/julkaisut/
Hakanen, P. & Zwerver, S. 2026. Kokkolan edusta 2025. Kasviplankton – lajisto ja biomassat. Menetelmäkuvaus, määritysten tulokset ja tulosten tarkastelu. Tmi Zwerver, Raportti nro 2026 09.
Hakanen, P. & Zwerver, S. 2026. Pietarsaaren edustan merialueen yhteistarkkailu 2025. Kasviplankton – lajisto ja biomassat. Menetelmäkuvaus, määritysten tulokset ja tulosten tarkastelu. Tmi Zwerver, Raportti nro 2026 07.

