Teksti: Heli Jutila
Ähtävänjoessa esiintyy erittäin uhanalainen, erityisesti suojeltava ja rauhoitettu jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera). Laji tarvitsee nopeita toimia sen säilymisen varmistamiseksi. Laji mainitaan myös EU:n habitaattidirektiivissä ja se mainitaan myös Ähtävänjoen Natura-alueen suojeluperusteena.
Ympäristöministeriön raakkustrategiassa v. 2021 (https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162681) todetaan mm.
- Natura-alueilla olevien kantojen säilyttäminen ja vahvistaminen; Ähtävänjoen Natura-alue on perustettu paljolti raakun suojelemiseksi
- Varmistetaan, että raakku ja sen elinympäristöjen toiminnallisuus otetaan huomioon viranomaisten lausunnoissa, päätöksissä ja maankäytön sekä vesienkäytön suunnittelussa.
- Luonnonmukainen kalatie on toimenpidesuunnitelmassa ehdotettu toimenpide.
Ähtävänjoki on yksi harvoista eteläisen Suomen jokihelmisimpukan esiintymisalueista. Lajin kannat ovat olleet paljon nykyistä suuremmat ennen voimalaitosten rakentamista. Vielä 1980-luvun puolivälissä Ähtävänjoessa arvioitiin elävän noin 50 000 raakkua. Joen raakkukanta hiipui noin luokkaa 1000 yksilöön, kunnes vuosina 2016 ja 2017 200 kpl siirrettiin Konneveden tutkimusasemalle lisääntymään. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen pitkäaikaisen työn ja Freshabit LIFE IP-projektin tuloksena Ähtävänjoessa on kasvamassa uusia ikäluokkia (vuonna 2019 syntyivät ensimmäiset; Jutila 2019). ELY-keskus teki syksyllä 2024 raakkuistutuksia (n. 1000 3-4 cm yksilöä) Ähtävänjokeen näistä kasvatetuista raakuista. Istutukset ovat hätätoimenpiteitä, joilla voidaan väliaikaisesti turvata kannan olemassaolo ja saada lisäaikaa lajin suojelutyöhön.
Ilmenee, että pitkällä tähtäimellä raakku voi säilyä alueella vain luontaisen lisääntymisen mahdollistuessa. Nykyisellään näin ei ole. Laji tarvitsee vaelluskaloja, lohta tai taimenta, joita Ähtävänjoessa on ollut aikanaan paljon. Nykyisin vaelluskaloja ei ole lajin esiintymisen turvaamiseksi. Pitkäikäinen laji kärsii sukupuuttovelkaa, joka aktualisoituu, jos vaellus taimenen tai lohen osalta ei joessa mahdollistu.
Vuonna 2001 tehdyn iänmäärityksen mukaan Ähtävänjoesta kerätty vanhin raakku oli silloin 170-vuotias (eli nyt yli 190 v) ja kaikki reilusti yli satavuotiaita. Raakut tulevat lisääntymisikään noin 20-vuotiaina. Raakun varhaisvaihe, glokidio-toukka pitää miniatyyrikuorensa tiukasti kiinni, kunnes löytää nuoren taimenen tai lohen isännäkseen ja kiinnittyy sen kiduksiin. Siellä se elelee reilun vuoden ja pudottautuu sitten virtaveden sora- tai hiekkapohjalle. Pohjaan kaivauduttuaan raakku jatkaa kasvuaan, mutta hitaasti. Raakku pysyy viriilinä vielä vanhuksenakin ja voi tuottaa satoja miljoonia toukkia elinaikanaan. Raakku suodattaa 50 litraa vettä vuorokaudessa ravintoa haaliessaan. Kun raakkuja voi puhtaassa luonnontilaisessa joessa olla jopa 1000 yksilöä neliömetrillä, sen vedenpuhdistustoiminta on merkittävää koko ekosysteemin kannalta. Raakku onkin avainlaji, jonka katoaminen ekosysteemistä vaarantaa monen muukin lajin esiintymisen.
Voimalaitokset estävät vaelluskaloja nousemasta merestä Ähtävänjokeen, ja siksi vesialueen vaelluskalat ovat istutuksista riippuvaisia. Ähtävänjoessa on useita koskia, jotka voivat toimia vaelluskalojen, kuten lohen ja taimenen, kutualueina. Ähtävänjoki on Natura 2000 -suojelualuetta, joka on osin myös luonnonsuojelualueeksi perustettu. Joki on virkistyskäytön, luonnonsuojelun ja kalastuksen kannalta arvokas vesistö, jonka veden laatukin on huolen aiheena. Raakun suotuisan suojelun varmistamiseksi vaelluskalan (mieluiten lohi, myös meritaimen) tulisi päästä nousemaan Ähtävänjokeen ja aina Evijärvelle asti. Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n vetämässä Ähtävänjoen kalat ja helmet -hankkeessa selvitetään vesistöalueen luontoarvoja ja mahdollisuuksia kalateiden toteuttamiseen Ähtävänjoessa.
